SEURAN PUNTTIKOULUHISTORIA

Puntti-Karhut on perustettu kesäkuussa vuonna 1979. Seura on järjestänyt siitä lähtien joka vuosi uusille nostajanaluille punttikoulun. Ensimmäinen punttikoulu toi peräti 117 nuorta urheilijaa. Luokka antoikin Suomen mestareita ja mitalisteja vuodesta1980 aina 90-luvulle asti. Punttikoululaisia on myös noussut suoraan kansainväliselle menestykselle, sillä Pasi Hirttiö voitti poikien EM-kultaa ja Anna Everi oli tyttöjen Em-kilpailuissa viides. Seura kuuluu Nuori Suomi-tukien saajiin. Puntti-Karhut mainostaa paikallisissa kouluissa julistein ja lehdissä mainoksin. Punttikoulu alkaa aina normaalisti syksyllä, mutta uudet innokkaat nostajanalut ovat milloin tahansa tervetulleita salille. Seuralla toimii nettisivut www.punttikarhut.fi, joilta myös punttikoulusta, kilpailuista ja tapahtumista saa tietoa.

HARJOITTELU

Punttikoulu harjoittelee Porin Urheilutalolla, painonnostosalilla.
Tiistaisin Klo: 17.00-18.00
Torstaisin Klo: 17.00-18.00
ja noin kerran kuussa pidetään viikonloppuleiri Porissa tai lähikaupungeissa.

KEHITTYMINEN YKSILÖNÄ

Harjoituksissa otetaan yksilöt huomioon. Harjoituksia pystytään soveltamaan nostajien tason mukaan niin, että jokaiselle löytyy haasteita. Jokainen nostaja saa osallistua halutessaan kilpailuihin, ilman mitään erillistä painetta. Valmentajat antavat yksilöllistä palautetta ja kannustavat.

TULEVAISUUS

Kun nuori nostaja kehittyy SM-tasolle, tarjoaa seura hänelle harjoitusohjelman 3-5krt/vko harjoitteluun. Hän voi myös halutessaan siirtyä harjoittelemaan vielä aktiivisemmin seuramme parhaiden nostajien kanssa. Tällöin viimeistään otetaan treenipäiväkirjan käyttö mukaan.

HINTA

Seuran jäsenmaksu vuodessa 30€ (sisältää punttikoululisenssin).
Juniorilisenssi maksaa 60€ (tarvitaan, kun nuori haluaa osallistua 17-SM kisoihin).
Seura järjestää vuosittain kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja, jonne toivomme punttikoululaisia ja heidän vanhempiaan mukaan talkooporukoihin.

PAINO- JA IKÄLUOKAT

Peruskoululaisten mestaruuskilpailout 1-9 luokkalaisille.
TYTÖT 32kg, 36kg, 40kg, 44kg, 48kg, 53kg, 58kg, 63kg ja +63kg
PÖJAT 35kg, 40kg, 45kg, 50kg, 56kg, 62kg, 69kg, 77kg, 85kg ja +85kg

17v. SM. kilpailut, 13-17 vuotiaille.
TYTÖT 44kg 48kg, 53kg, 58k, 63kg, 69kg ja +69kg
PÖJAT 50kg, 56kg, 62kg, 69kg, 77kg, 85kg, 94kg ja +94kg

Kilpailut ja tavoitteet

Jokainen nostaja saa halutessaan kilpailla kuukausikilpailuissa, jotka järjestetään jokaisen kuukauden useimmiten viimeisenä torstaina. Kilpailuissa on tavoitteena saada positiivista kisakokemusta ja mahdollisesti rikkoa omia ennätyksiä pyrkien onnistuneisiin, mutta ei välttämättä ainakaan nuorimpien kohdalla aivan maksimirautoihin.

TEMPAUS JA TYÖNTÖ


Painonnosto koostuu kahdesta nostomuodosta – tempauksesta ja työnnöstä. Kilpailuissa paremmuus ratkaistaan näiden kahden nostomuodon yhteistuloksella.
Tempaus on yhtäjaksoinen liike, jossa tanko nostetaan liikkeen pysähtymättä kyykyn kautta suorille käsille. Käsiote on leveä. Tanko voi koskettaa reisiä, muttei saa pysähtyä reisillä.
Työntö on kaksivaiheinen nosto, jossa tanko vedetään ensin rinnalle kyykyn kautta ja sitten työnnetään ylös, yleensä saksiin. Rinnalle tanko on vedettävä ilman pysäytystä ja kaksoiskääntöä. Saksiin työntäessä kädet eivät saa tehdä punnerrusta, vaan ne on ojennettava samanaikaisesti nopeasti suoriksi.

KENELLE PUNTTIKOULU?

Punttikoulu on tarkoitettu 10-16vuotiaille tytöille ja pojille. Punttikoulun aloittaminen ei katso lapsen kuntoa tai pituutta. Se sopii myös oheisharjoitteluna kaikille muille urheulimuodoille.

VARUSTEET

Sisäliikuntavarusteet (shortsit/verkkarit, t-paita ja sisäpelikengät)
Painonnostokengät (vasta myöhemmin tarvittavat, kysy seuralta)


eXTReMe Tracker