Kimmo Lehtikangas EM-kilpailuihin

Juha Harrivaara
21.2.2017

Karvian Roni Peltonen vatsatautisena hopealle

 

Rovaniemen Reipas oli ohjelmoinut SM-kilpailut kolmepäiväisiksi, mutta niin perjantai kuin sunnuntaikin olivat varsin vaisuja. Sarjajako eri päiville oli epäonnistunut muuten hyvin sujuneissa kisoissa.

 

Kisojen parhaista tuloksista vastasivat Milko Tokola ja Anni Vuohijoki. Seuroista paras oli jälleen Tampereen Pyrintö, kakkoseksi nousi Turun Atleettiklubi ja kolmannen sijan vei Helsingin Herakles. Nyt on selvästi nähtävissä trendi, että yliopistokaupungit keräävät maakunnista vahvoja joukkoja riveihinsä. Etenkin Turun AK on aivan viime aikoina vahvistunut hurjasti. Satakuntalaisseuroista Puntti-Karhut oli paras niukasti ennen Kankaanpään Voimailijoita.

 

Sunnuntain parhaista raudoista vastasivat naiset. Sarjavoittaja 75-kiloisissa, Heraklesin Marianne Saarhelo onnistui hienosti ja oli ylivoimainen. Uudessa 90 kilon naisten sarjassa nosti ainoastaan viime vuosien kärkikastiin kuulunut Meri Ilmarinen, joka näytti, että kunto on kohdallaan, mutta ikävä harjoituksissa sattunut tapaturma esti ennätysrautojen yrittämisen. Lähikuukausina Ilmarinen passittaa varmasti 90-luvun maailmanmestari Karoliina Lundahlin ennätykset historiaan.

 

Miesten superraskaassa sarjassa Lempäälän Teemu Roininen onnistui vielä pitämään Kankaanpään oksennustautisena kilpailleen Roni Peltosen takanaan, mutta jos miesten tuloskehitys jatkuu entiseen malliin, ensi vuonna on valtikan vaihto edessä. Satakuntalaiset odottivat jännityksellä myös koko kisan kovimpien tempausrautojen nostajan nimea. Lauantain jälkeen Kimmo Lehtikangas oli 147 kilolla kärjessä, mutta Kimmoa 40 kiloa raskaampi Roininen tempaisi kaksi kiloa enemmän ja niin tuo kunnia kirjattiin hämäläiselle.

 

EM-joukkue:

 

Painonnostoliitto valitsi EM-kilpailuihin Kroatian Splitissä 1.-9. huhtikuuta varsin suuren joukkueen:

 

Naiset

Sarja 48 kg: Sonja Haapaniemi

53 kg Pauliina Lagerkranz

58 kg Laura Liukkonen

63 kg Anni Vuohijoki

63 kg Saara Leskinen

75 kg Marianne Saarhelo

90 kg Meri Ilmarinen

 

 

 

Miehet

85 kg Milko Tokola

85 kg Jesse Nykänen

94 kg Eero Retulainen

94 kg Miika Antti-Roiko

105 kg Kimmo Lehtikangas

105 kg Jani Heikkinen

+105 kg Teemu Roininen

+105 kg Roni Peltonen

 

Valmentajat: Antti Everi (päävalmentaja), Petri Tanninen (naisten vastuuvalmentaja), Toni Puurunen (miesten vastuuvalmentaja)

 

 

Matti Everi

0500-236279